Lasten ylipainon yleisyysluvut riippuvat käytetystä mittarista
Lasten ylipaino ja lihavuus ovat merkittäviä kansanterveydellisiä ongelmia, jotka ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä. Ylipainon määrittämiseen käytetään yleisesti painoindeksiä, joka lasketaan painon ja pituuden perusteella. Aikuisille tämä on riittävä, mutta kasvavan lapsen ylipainon määrittämisessä pitää huomioida lisäksi ikä ja sukupuoli. Siksi lapsille on olemassa useita eri mittareita, jotka perustuvat laajoista, kansainvälisistä aineistoista saatuihin viitearvoihin. Yleisimmin käytössä ovat kansainvälisen lihavuusjärjestön (IOTF) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) viitearvot. Sen lisäksi Suomessa käytetään kansallisia viitearvoja, jotka perustuvat 73 000 suomalaislapsen pituus- ja painotietoihin.
Toinen keino arvioida ylipainoa on tarkastella vyötärölihavuutta, joka todetaan, kun henkilön vyötärönympärys on yli puolet hänen pituudestaan. Sitä pidetään painoindeksiä luotettavampana mittarina sydän- ja verisuonitautien riskiä ennustettaessa.
Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli verrata kolmea yllämainittua painoindeksimittaria keskenään tarkasteltaessa ylipainon yleisyyttä Fin-HIT-tutkimukseen osallistuneilla 9─12-vuotiailla lapsilla. Lisäksi tutkittiin vyötärölihavuuden yleisyyttä sekä verrattiin painoindeksimittareita ja vyötärölihavuusmittaria keskenään. Tällainen menetelmätutkimus on tärkeää, jotta varsinainen tutkimus tuottaisi luotettavia tuloksia.
Suomalaisen mittarin mukaan 11 %:lla lapsista esiintyi ylipainoa ja 2 %:lla lihavuutta. IOTF:n mukaan vastaavat prosenttiosuudet olivat 13 % ja 3 %, kun taas WHO:n mukaan osuudet olivat peräti 16 % ja 5 %. Vyötärölihavuuden yleisyys oli 9 %. Ylipainoa, lihavuutta sekä vyötärölihavuutta esiintyi enemmän pojilla kuin tytöillä. Sen sijaan hoikkia oli enemmän tytöissä. IOTF arvioi hoikkien lasten osuudeksi 11 %, yli neljä kertaa isommaksi kuin WHO. WHO:n mittari oli parhaiten linjassa vyötärölihavuusmittarin kanssa. Erot tuloksissa voivat selittyä eri aineistonkeruumenetelmillä, ajankohdalla ja väestöllä.
Ei ole yhtä oikeaa vastausta mitä mittaria terveysalan ammattilaisten kannattaa käyttää. Suomalainen mittari toimii varsin hyvin käytännön neuvolatyössä ja kouluterveydenhuollossa, kun arvioidaan yksittäisen lapsen mahdollista ylipainoa. IOTF:n mittaria suositellaan käytettäväksi kansainvälisissä vertailuissa ja WHO:n mittari taas tunnistaa parhaiten ne lapset, joilla on vyötärölihavuutta. Joka tapauksessa painoindeksi- ja vyötärölihavuusmittari täydentävät hyvin toisiaan.
Alkuperäisartikkelin voit lukea täältä.
’Tutkimuksesta tiiviisti’ esittelee tutkimustuloksiamme lyhyesti, ja on osa pyrkimyksiämme tehdä tutkimustamme näkyväksi ja ymmärrettäväksi tutkimuskentän ulkopuolella.
Förekomsten av övervikt hos barn varierar enligt den mätare som används
Övervikt och fetma hos barn är betydande folkhälsoproblem som har blivit allt vanligare under de senaste årtiondena. För att avgöra om en person har övervikt används vanligtvis viktindex (BMI), som räknas på basen av längd och vikt. För vuxna räcker detta räknesätt, men för växande barns del måste man också beakta ålder och kön. Därför finns det flera mätare för barn som baserar sig på referensvärden från stora, internationella datamaterial. De mest använda referensvärdena härstammar från den internationella fetmaorganisationen IOTF och Världshälsoorganisationen WHO. Dessutom används nationella referensvärden i Finland, som baserar sig på längd- och viktuppgifter om 73 000 finländska barn.
Ett annat sätt att uppskatta övervikt är att betrakta bukfetma eller midjefetma. Det kan konstateras då en persons midjeomkrets är över hälften av hens längd. Midjefetma anses vara en tillförlitligare mätare än viktindex då det gäller att förutsäga risken för hjärt- och kärlsjukdomar.
Huvudmålet med denna undersökning var att jämföra de tre ovannämnda viktindexmätarna sinsemellan genom att granska förekomsten av övervikt hos 9─12-åriga barn i Fin-HIT-undersökningen. Dessutom undersökte vi förekomsten av midjefetma och jämförde viktindexmätarna med midjefetmamätaren. En sådan här metodundersökning är viktig för att få tillförlitliga resultat i den egentliga undersökningen.
Enligt den finländska mätaren hade 11 % av barnen övervikt och 2 % fetma. Enligt IOTF var motsvarande procentandelar 13 % och 3 %, medan WHO resulterade i upp till 16 % och 5 %. Förekomsten av midjefetma var 9 %. Både övervikt, fetma och midjefetma förekom mera hos pojkar än flickor. Däremot var andelen smala större hos flickor. IOTF uppskattade andelen smala barn till 11 %, över fyra gånger mera än WHO. WHO:s mätare var bäst i linje med midjefetmamätaren. Skillnaderna i resultaten kan förklaras med olika datainsamlingsmetoder, tidpunkter och populationer.
Det finns inget entydigt svar på frågan om vilken mätare sakkunniga inom hälsobranschen borde använda. Den finländska mätaren fungerar mycket bra inom barnrådgivningen och skolhälsovården, då man uppskattar enskilda barns eventuella övervikt. IOTF:s mätare rekommenderas i internationella jämförelser medan WHO:s mätare identifierar bäst barn med midjefetma. I vilket fall som helst kompletterar viktindex- och midjefetmamätaren varandra väl.
Du kan läsa originalartikeln här.
’Forskning i fokus’ presenterar våra forskningsresultat på ett kort och lättfattligt sätt och är ett steg i ledet att göra vår forskning synlig och förståelig för allmänheten.